Sivut

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

How are we doing?

Blogi on unohtunut. Viimeisimmät postaukset on viime kesältä. OMG! Viime kesästä on tapahtunut kyllä paljon, lyhyesti voisin valottaa kuulumisia siis.

Lettukestit Kemiössä


Tulossa sukellukselta Räyskälässä
Aloin syksyllä tekemään päiväduunia ja teen nykyisin (hoitoalalla harvinaista) arkisin klo 7-15 vuoroja. Viikonloput vapaat. Illat vapaat. Pyhät vapaita! Mutta kaikella on toki kääntöpuolensa. Mulla meinaan alkoi olla liikaa aikaa. Aiemmin mun arkea on rytmittänyt kolmivuorotyö ja koulunkäynti. Kesälomalla syttyi sitten viimeinen kipinä itsensä kuntoon laittamiseen ja liityin Elixiaan ja otin personal trainerin kahden starttikäynnin lisäksi 10 kerraksi. Harjoiteltiin siis yhdessä, kuinka kuntosalilla treenataan ja miten mitäkin osaa kropasta treenataan. Kuinka kuntosalilaitteet toimii ja mitkä mulle passaa parhaiten. No, eipä me juuri niitä käytetty. Vapailla painoilla treenatessa kun kuulemma tulee kroppaa hallitua kokonaisvaltaisesti ja liikkeitä joutuu miettimään ja niihin myöskin pitää keskittyä.

Nyt näin helmikuussa 2014 ei ole suurempia muutoksia tapahtunut. Paitsi että ruokavalio on vähän parantunut. Senttejä on karissut. Ja vajaa kymmenen kiloakin!  Tähtään nyt pysyvään elämäntapamuutoksen, enkä yritäkkään tiputtaa painoa erityisen nopeasti. Ruokavalioonkin on tullut muutoksia, joskin myös repsahduksia on sattunut. Oon myöskin alkanut potemaan huonoa omaatuntoa, jos en käy liikkumassa kolmea kertaa viikossa. Käyn kolmesti salilla tai kahdesti salilla ja kerran uimassa. Nyt oon innostunut ryhmäliikunnoista, kuten Zumbasta, Boxingista, kahvakuulasta ja terve selkä-tunnista. Salilla lämmittelen yleensä juoksumatolla / crosstrainerilla 30 min ja sitten kahvakuulailen, puntteilen tai teen vähän kaikkea. Kyllä sen jo huomaa, ettäö kunto on rutkasti parempi, kuin syyskuussa hommaan lähtiessä.

Kissoille kuuluu hyvää. Huldalla oli jotain ongelmaa kaulan imusolmukkeiden kanssa ja ne turpos kummallisesti. Olin jo varma, että sillä on joku kissojen leukemia. Korvatulehdus löydettiin ja antibiootit siihen syötettiin. Ongelma ei poistunut ja ell katsoi kissan suuhun. Suussaei ole hammaskiviä tai muuta näkyvää, paitsi että ikenet ovat hampaiden kauloista aivan verestävät. Kissa ei nyt oireile ja levkoilla immuniteetin kanssa on ilmeisesti ongelmaa, niin ell ei halunnut alkaa kokeilemaan kortisonihoitoa. Kun kissa joskus alkaa oireilemaan suutaan, niin edessä on kaikkien hampaiden poisto. Älkää hyvät ihmiset hankkikö läpeensä jalostettua rotua! Muiden kissojen kanssa ei ole ollut ongelmia, Ruttu kasvattajalla miehelässä ja Hekla on käynyt muutamassa näyttelyssä kiukuttelemassa.

Hulda ja Hekla
 Phuu. Kesälomalla käytiin saksassa Henun vanhemmilla loisimassa vajaa pari viikkoa. Reissattiin sitten sieltä sen vanhempien autolla Hollantiin, Belgiaan ja Ranskaan. Jopa Henu myönsi, että riumukaarella jännitti ajaa autoa! Nyt meillä on uusi loma edessä maalis-huhtikuun vaihteessa ja suunnataan reiluksi viikoksi jälleen Henun vanhemmille. Suunnitelmissa on käydä Alice Cooperin keikalla ja muuten ei suunnitelmia olekaan. Ollaan käyty nyt talvella parilla keikallakin, viimeisimpänä Deep Purple ja 90's bileet Helsingissä.
Gelatto @ Köln Dom
House of Bols Amsterdam
Amsterdamin keksihylly

Eiffel

Notre Damen gargoileja


Mongol Hann @ Herzogenrath - parasta kiinalaista ikinä! Ravintolassa sai valita ite raaka-aineet, joista paistettiin tuore annos sulle. Lisäksi oli kolme pitkää tiskiä valmiita ruokia ja yks tiski jälkkäreitä. Buffetin hinta 14€.

Muistohautumaa Amerikan sotilaille Belgiassa
Sain Henulta joululahjaks Sizzix Big Shot leikkurin ja oon ihan mehuissani siitä! Oon innostuntu uudelleen mm. korttiaskartelusta. Laitteella voi siis leikata ihan mitä tahansa, mitä saksillakin voi leikata. Siihen sitten ostetaan kuvio- ja kohokuvioteriä. Oon myös tehnyt lähinnä duunikavereille tilauksesta enkkulaku kaulanauhoja ja ennen joulua kysyntä räjähti käsiin. Melkein katosi askartelusta ilo, kun oli "pakko" niitä tehdä. Nyt teen yksittäisiä tilauksesta ja oon laajentanut howliitti- ja lasihelmiin.

Synttärikortti kaverille

Synttärikortti siskolle (34v)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Can I Haz a Cheezeburger? <3