Sivut

torstai 31. heinäkuuta 2014

Vacation

Kuuma, helteinen kesä uuvuttaa meikäläisenkin, vaikkakin nautin lämpöisestä. Alkuun se oli mukavaa, vaan nyt tuntuu, että kuuma tulee, vaikka vaan hengittäis. Ei saa valittaa, muttei pohjoisen ihminen ole tottunut kosteaan ja kuumaan ilmastoon. Ei, enkä edes halua valittaa, enää 146 yötä niin on joulu.. Uimarannalla on tultu löhöttyä paljon ja nautittua auringosta, veneilty, jäätelöä kuluu paljon ja olut on hyvää :) 
Suoritin Aquaworldin kautta vihdoin Advanced Open Water Diver kurssin. Kurssilla ei ollut mun lisäksi kuin kaksi muuta, joten saatiin aika yksilöllistä ohjausta kurssittajilta. Lauantaina oli 2 sukellusta veneeltä, toinen Suomenlinnan kupeessa, jossa tehtiin nosteenhallinnan harjoituksia ja toinen Kustaanmiekalla, Kronprins Gustav Adolfin hylyllä. Sinne on tehty Museoviraston toimesta köysin merkitty "kierros" opastetauluineen, joten siellä oli helppo edetä. Syvyyttä oli + - 20m ja lämpötila n. 6-7 astetta, mulla oli päällä 5+3mm märkkärit, eikä tullut edes kylmä. Ihmeen paljon oli nähtävä n. 300 vuotta vanhalla hylyllä! Laskeutuminen poijuköydestä hylyn perään oli alkuun pelottavan tuntuista, en ole ennen laskeutunut köyttä pitkin kuin 7m ja muuten mennyt rantasukelluksina. Sunnuntaina oltiin Iso-Melkuttimella suunnistamassa, syväsukeltamassa ja tekemässä etsintä & nostoa. Kivaa oli!


Kamat pestynä ja kuivumassa, AOWD suoritettu!
Eka lomaviikko alkaa olla takana, käytiin eilen kaverin kanssa Tallinnassa. Käytiin ihan extempore terminaalin edestä menevällä Prisman ilmaisbussilla Rocca Al Mare - kauppakeksuksessa, olipahan sillä kokoa (niinkuin muistelinkin). Mukaan tarttui kissanleluja, askartelutarvikkeita, alusvaatteita ja halpoja Panadoleja! Palattuamme kauppakeskukselta etsittiin ruokapaikka ja Kochi aidad oli suoraan edessä. Ulospäin se näytti ihan baarilta, mutta sisällä nenään tunki oluen valmistuksesta kertova tuoksu. PANIMORAVINTOLA! Talon omat oluet maksoivat 2,9€ / 0,5l (otin talon Bockia) ja ravintolan annokset maksoivat n. 10-15€. Itse otin alkuruoaksi silavalajitelman(!), joka tarjoiltiin mm. suolakurkkujen, sipulin ja kuuman ruisleivän kanssa. NAM! Pääruoaksi otin porsaan ribsejä mallaskastikkeella ja melkein nuolin lautasen. Annokset olivat tosi reiluja, kaverini otti hirveä ja muusia, eikä jaksanut syödä koko annosta. Hinta-laatu ja sijainti olivat aivan erinomaiset, tänne menen 100% varmasti uudelleen! Kotiinviemisinä ostin vielä laivasta kolme keissiä kaliaa, karpalolonkeroa ja rasperry soda-siideriä :) Laivalla on muuten nykyisin järjestään keissit halvempia, maissa kun hintoihin lisätään melkein 2€ pantteja.. vink vink :)

Lomalla on ollut aikaa ihan vaan itselle. Olen toki viettänyt myös sosiaalista elämää, mutta nauttinut päivistä, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Tosin, ensimmäisenä lomapäivänä siivosin ylä- ja alakerran, parvekkeen sekä varaston. Tiistaina ajattelin vain maata, mutta sen sijaan askartelin fimomassasta. Eilen olin Tallinnassa ja tänään... Siivosin kissanhiekkalaatikon ja shoppailin Ebayssa. En muuta! Lauantaina tulee Henun sisko miehensä kanssa ja ensi viikolla äiti, veli ja sisko lapsineen. Ensi viikon lopulle voisi yrittää vaikka mökkireissua Vaasaan. 

Tein Fimomassasta kaulakorun
Hekla nauttii kesän helteistä turvallisesti valjaissa :)


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Grillmeister!


Viikonloppu meni nopeasti, lauantaina olin Lidlin Grillimaisteriskabassa kisaajana. Ensimmäisessä erässä pakolliseksi määriteltyjä raaka-aineita oli naudan ulkofile, halloum, raaka chorizomakkara, creme fraiche, voi ja pekoni.. Valmistin naudan ulkofileen BBQ-vaahtokarkkikastikkeessa, halloumia mansikka -balsamicokastikkeella, chorizo-pekonipihvejä maustettuna tuoreella timjamilla ja ruskeasokeri-cremefraiche kastikkeella. Lisukkeena oli foliossa haudutettuja uusia perunoita, voita ja sipulia sekä maustettuja grillivihanneksia penonimuruilla. Aikaa kokkaukselle oli 30minuuttia, joka oli aika runsaanlaisesti. Tuomarit olivat innoissaan uusista ruokaiseoista ja keksivät huomautukseksi, että halloum oli hieman kuivaa.

Toisessa erässä, ts. Helsingin finaalissa piti käyttää lammasta, pulled porkia, creme fraichea, voita ja pekonia. Valmistin lammasta minttu-hunaja creme fraiche kastikkeella, pulled porkia pekonilla ja chili-suklaa kastikkeella, valkosipuliperunat uudesta perunasta folionyytissä ja grillattua hedelmäsalaattia (mansikoita ja persikkaa valkoviinietikka-sokerikaramellisoinnilla grillattuna). Nam, nam, NAM! Lammas meni liian kypsäksi ja toinen tuomari ei pitänyt porsaan ja suklaan liitosta, joten kisa katkesi siihen, lohdutuspalkintona tuli kuitenkin 4 kassia grillimaisterituotteita ja Lidlin lahjakortti. Jos jollakulla tulee halu kokeilla reseptejä, jaan ne mielelläni, Chili-suklaa pulled porkia teen varmasti uudestaan, kuten myös grillattua hedelmäsalaattia!

Tykötarpeita etsimässä..


Kisailun jälkeen mentiin Alppipuistoon chillailemaan kallioille ja fiilistelemään Elephunk tapahtumaa piknikin merkeissä. Hyvää seuraa, juomaa, evästä ja AURINKOA! Paloin hieman, eikä edes harmita! Tänään kävin Oittaalla, olin vedessä tunnin uimassa ja nauttimassa.. Mulle kesässä on yks tärkeimpiä asioita luonnonvesissä uiminen. 

Alpparipicknic

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Happy Summer!

Vähän on blogi jäissä, mutta omaksi iloksenihan mä tätä taidan kirjottaa.. :D Saksan reissu oli ja meni, Rock Meets Classics oli aivan huippu! Ihmiset istui kuin tatit paikallaan, vaikka lavalla oli ALICECOOPERJUMALAUTA! Me hiippailtiin eturiviin fiilistelemään ihan pokkana..! Henukin on hakenut ainakin puolitosissaan töihin Saksaan Nürnbergiin oman alansa hommiin, tokihan mä mukaan lähtisin jos se paikka eteen tulisi, pitäis ehkä mennä sitten vähän kieltä opiskelemaan.. Saas nähdä.

Perisaksalainen Snizel!


Eturivistä napattu kuva! :)
 
Kevät ja alkukesä on mennyt tosi nopeesti. Kaikki lämpösemmät päivät on fiilistelty ulkona, käyty frisbeegolfia heittämässä ja oltu muuten paljon ulkona. Töissä teen edelleen ainakin toistaseksi aamuvuoroa arkisin, joskin poikkeuksena teen muutaman yövuoron tällä viikolla. Peruspalkalla pärjää ihan kivasti, mutta empä mä kieltäytynytkään kun näihin öihin pyydettiin. Venekin saatiin vesille muutama viikko sitten, oli mukava mennä sillä Suomenlinnaan syömään ja olemaan. Samalla reissulla koitettiin onkiakin, saatiin pari kämästä affenaa.

Cafe Regatta ja frisbeegolfin jälkeinen jätski :)


Cafe Bar Valimo Suomenlinnassa ja sunnuntain salaatti-/grilliruoat. NAM!
Synttäritkin oli toukokuussa, nyt oon taas vähän vanhempi ja viisaampi. Sattui onneksi mukava ja lämmin päivä, oltiin meillä grillailun ja pihapelien merkeissä. Oon huomannut, että viime aikoina synttäritkin on jotenkin menettänyt merkityksensä, kun ennen ne oli oikeesti syy kreisibailuihin. Nyt se on vaan yks illanvietto ystävien kanssa. Sitä se ikä tekee.

Synttärigrillailuja
 
Nti Kesäheinä
 
Pidin viikon kesälomaa juhannuksesta lähtien ja juhannuksen vietin kaverin kanssa lontoossa. Yövyttiin Stratfordissa Viking Hotellissa, jota kyllä suosittelen budjettimatkaajalle. Hotellilta on hyvät kulkyhteydet undergroundille 86 ja 25 busseilla tai sitten voi kävellä noin 15 minuuttia. Henkilökunta oli tosi ystävällistä ja halpaan huonehintaan sisältyi myös perushyvä aamiainen (leipää+leikkeleitä, muroja, jogurttia, mehua, kahvia, teetä...). Käytiin paljon ostoksilla etenkin Oxford Streetillä ja Piccadilly Circuksessa. Matkan kohokohta ainakin itselleni oli Her majestys Theatressa esitetty Phantom of the Opera. Kylmät väreet kulki selässä heti kun musiikki alkoi soida ja se koko musikaali oli U-P-E-A! Kävästiin myös Namco Fun parkissa, thamesin varrella ja lontoon puistoissa. Työkaverin suosituksesta vierailtiin myös Highgaten hautausmaalla, jonne on haudattu esimerkiksi Karl Marx. Muutaman päivän ehdin lontoosta tultua olla vanhempien täyshoidossa Uimaharjussa. Kävästiin Neitikoskella sukeltamassa uistimia. vesi oli tosi kylmää ja näkyvyys huono, joten jäi saaliskin vähän laihaksi. Retkeiltiin myös Ukko-Kolin jylhissä maisemissa yhtenä päivänä..

 
 
Ukko-Kolilta
 
Tänä vuonna on viileydestä huolimatta päässyt aika mukavasti sukeltelemaankin. Ollaan käyty vaan Räyskälässä, Iso-Melkuttimella, mutta paikka on suht lähellä ja mukava sukeltaa. Ilmeisesti viileyden vuoksi siellä näkee nyt paljon elämää matalammalla. Mateita, rapuja, ahvenparvia ja särkiparvia on nähty joka ikinen kerta! Ja hauki, kerran. Nyt meen Aquaworldin järjestämälle AOWD kurssille 15.7 ja siihen liittyvät sukellukset on saman viikon viikonloppuna. Pelkään kuollakseni, että syvemmälle mennessä palellun mun märkäpuvussa! :D Syksymmällä ollaan mietitty, että jos lähtis Viroon Rummuun sukeltamaan uponneeseen vankilaan. Tulipas pitkä postaus, ehkä pitäis useammin kirjotella! :)
 Ennen sukellusta..

.. Sukelluksen jälkeen