Sivut

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Hello again!

Lomaan on aikaa vielä noin kaksi viikkoa ja sitten lennetään Saksaan oleilemaan miehen vanhempien luokse. Sen suurempia reissusuunnitelmia meillä ei ole, paitsi että mennään katsomaan Rock Meets classic kiertuetta, jossa on mm. Alice Cooper :) Loma on kuitenkin aina loma, vaikka se meniskin vaan maatessa.

Hekla odottaa yövuorosta tulijaa nukkumaan
Meen toukokuussa Aquaworldin järjestämälle PADI Advanced Open Water Diver kurssille, saan vähän lisää sukelluskoulutusta ja harjoitellaan lisää taitoja. Nyt saan esim. sukeltaa 18m asti, kun tämän jälkeen max. sukellussyvyys nousee 40m. Tiedä, tuunko koskaan edes käymänä nini syvällä, mutta enivei. Lisäksi siinä tulee suunnistusta, peruskurssilla opeteltiin suunnistamaan kolmio, nyt pitäisi suunnistaa neliö - huonossa näkyvyydessä suomen vesissä. Lisäksi siihen tulee joitakin spesialiteettejä, ainakin hylkysukellus on yleensä kiinnostanut ryhmäläisiä, kuten etsintä- ja nostokin. Odotan jo kovasti, että avovesikausi alkaa, kuivapukua kun ei (ainakaan vielä) ole, niin märkäpuvulla sukeltaessa tulis vielä kylmä. KESÄ TULE JO!

Grillikausi 2014 avattu!
Keikkoihin vielä palatakseni, ensi viikolla Günther esiintyy helsingissä Amarillossa 22.3.! Liputkin on vaan 5 egeä! U TOUCH MY THALALAA! Tilasin itselleni ja kaverille, joka opiskelee sairaanhoitajaksi Hello Kitty kynätaskut! Satuin bongaamaan netistä blogin, jonka pitäjä niitä tekee. Whii! Inhoan valkoisia kynätaskuja, jotka ei a) pysy paikallaan ja b) raapii kättä

<3
 Ja Hei! Me innostuttiin vähän Suomen Huutokauppakeisarin kautta huutokaupoista! Helsingin tattarisuolla (Kaasutintie 27) on 2-3krt/kk huutokauppa, jossa käytiin viime viikolla ekan kerran. Huusin ittelleni mm. ikivanhan puuarkun täynnä muovisia ja posliinisia figuureita hintaan 18€! Bonuksena laatikosta löytyi lapsen hampaista tehty kaulakoru (!), paketteihinsa ruostuneita partateriä, vanhoja karkkeja ja Disneyn wanhoja muovihahmoja :) Huusin myös Arabian Pellervo tarjoilualustan (36cm) hintaan 12€ ja Iittalan Thule tarjoilukulhon (26cm), hintaa 12€. Rakastan kotimaista lasia ja kerään Iiittalan Thulea ja kastehelmeä Arabian muumiastioiden lisäksi. Henu huusi sekalaisen romulootan jossa oli mm. Nintendo64 johtoineen ja ojaimineen ja laseja jne. Hintaan 5€!!


Osa muovi- ja posliinifiguureista
Wanha arkku
Tänään käytiin uudestaan ja mukaan tuli Iittala Ultima Thule shottilaseja 3kpl, Ultima Thule karahvi, Riihimäen lasin kotilasi- ja kirsikkapurkki sekä Riihimäen lasin Tupru-lautasia. Rahaa meni yhteensä 34 euroa, jo pelkästään karahvin arvo on nykyään yli 90€! Henu huusi mm. golf kärryn ja suuren, ruskean patenttipullokorkin puukorissa.

Huutokauppalöydot 16.3.14 Karahvi <3

Vielä loppuun mainittakoon, että liityin Postcrossing sivustolle. Huomenna on ohjelmassa lähettää postikortit kiinaan, USA:n, alankomaihin, venäjälle ja saksaan. Kaverin kautta tästä innostuin ja nyt otin siitä selvää. Odotan jo ihan hirveesti ,että mistä päin maailmaan MUN ensimmäinen kortti kolahtaa! Ideahan siis on, että tuntemattomat ihmiset ympäri maailmaa lähettävät toisilleen kortteja. Omassa profiilissaan voi toivoa, millaisia kortteja toivoo tai mitä haluaisi niihin kirjoitettavan. Itse pyysin, että ihmiset kirjoittasivat pienen runon tai piirtäisivät kissan :)

Synttärikortti siskolle. "Onnea Satelee"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Can I Haz a Cheezeburger? <3